sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Mustikkapiirakka

Perinteinen, lyömätön muropohjainen mustikkapiirakka kermaviilitäytteellä!



Mustikkapiirakka

150 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 prk kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
mustikoita

Vaahdota rasva ja sokeri, lisää muna ja keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Painele taikina voideltuun vuokaan (halkaisija n. 20-25 cm). Sekoita täytteen ainekset keskenään, paitsi mustikat. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele mustikoita maun mukaan, mielellään paljon. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min.


- Sello

lauantai 25. toukokuuta 2013

Karjalanpiirakat

Itsetehdyt karjalanpiirakat kuuluvat niihin leivonnaisiin, joilla on vakioasema parhaiden joukossa. Ei niitä voita mikään, varsinkaan jos pistää vielä munavoin päälle! Tämä oli vasta neljäs kerta, kun tein itse karjalanpiirakoita, mutta joka kerta kiroan, että lähdin hommaan. Onhan se nimittäin aika hermoja raastavaa hommaa, varsinkin jos vaivalla kaulimasi pohjat tarttuvat jauhottamisesta huolimatta tiukasti kiinni toisiinsa, kuten minulle kävi taaaas. Hermo meni myös siihen, kun en saanut pohjista edes järkevän näköisiä, joten lopulta päädyin leikkaamaan ne piparkakkujen tapaan, meiltä kun löytyy sellainen muotti, joka muotonsa ja kokonsa perusteella on tarkoitettu juuri tähän.
Mutta vaivannäkö palkitaan! Näistä tuli parhaat tekemäni piirakat, olivat maistuvia. Ulkonäössä on taas yllättäen toivomisen varaa, mutta sitä ehtii kehittää myöhemmin. :D


Karjalanpiirakat
(15-20 kpl)

puuro
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
6 dl maitoa
1/2 tl suolaa

kuoret
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja

n. 25 g sulatettua voita/margariinia
1 dl vettä tai maitoa tai molempia

Tee ensin puuro. Laita vesihaudekattilaan vesi, kiehauta se ja lisää riisi. Anna kiehua pienellä teholla, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja kuumenna kiehumispisteeseen. Jätä sitten hautumaan pienellä teholla noin puoleksi tunniksi välilä sekoitellen.
Valmista kuoritaikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.


Leivo taikinasta parin sentin paksuinen pötkö.

Leikkele reilun sentin levyisiksi paloiksi.

Painele niitä hieman kasaan ja lait kulhon tai kelmun alle, jotta ne eivät kuivu.

Ota yksi pala kerrallaan ja kauli siitä mahdollisimman ohut soikea pohja. Pinoa tai tilan salliessa levitä pohjat odottamaan. Jos pinoat, käytä tarpeeksi jauhoja, pohjat kuivuvat todella herkästi ja tarttuvat kiinni toisiinsa!

Vaihtoehtoisesti voit kaulita koko taikinan levyksi ja ottaa pohjia muotilla. Tällöin voi olla vaikeampaa saada yhtä ohuita tosin.

Laita pohjalle puuroa ja sormeile reunat. Aloita keskeltä ja etene sitten ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Laita piirakat pellille. Ylimääräisiä jauhoja voi tässä vaiheessa hieman sutia pois. Paista piirakat 275 asteessa noin vartti.

Sekoita sulatettuun rasvaan vesi tai maito. Voitele tai kasta uunista tulleet piirakat joka puolelta seoksella.



Ja kunnon piirakka kaipaa kaverin...


MUNAVOI
2 kananmunaa
margariinia/voita
raejuustoa

Keitä kananmunat. Muussaa niitä haarukalla hieman. Laita sekaan maun mukaan rasva ja juusto (ehkä noin 50 g + vajaa 100 g) ja muussaa munavoiksi.


 Nauti!

-Sello

lauantai 4. toukokuuta 2013

Pekaanipähkinäpiirakka

Pekaanipähkinäpiirakan ohjeen näin jo jonkin aikaa sitten jossain lehdessä, ja leikkasin heti talteen. Sittemmin vastaavanlaisia ohjeita on tullut vastaan useampi, ja nyt kun viimein tein tätä, käytin sitä leikkaamaani reseptiä muunnellen vähän.
  Ensimmäisestä satsista saatiin maistiaispalat ja loput katosi ahneen koiran suuhun. Siitäkös vimmastuneena tein heti seuraavana päivänä uuden. Meillä sattui olemaan pieni puteli vaahterasiirappia, joten kun monessa muussa ohjeessa laitettiin sitä,  lisäsin tähän uuteen vedokseen sen. Ensimmäisestä unohdin. Sen verran vähän kyllä laitoin, etten tiedä vaikuttiko makuun juurikaan.
  Joka tapauksessa tämä piiras on hyvää! Rapsakka pohja, sitkeä täyte. Aivan todella maukasta, sellaista miltä näytti reseptin kuvassa. Oma kuvani on rupuinen, kokonaisesta piirakasta en saanut kuvaa ja tuokin palakuva on laaduton. Mutta tehkää, tämä sai paljon kehuja!


PEKAANIPÄHKINÄPIIRAKKA

pohja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
75 g margariinia tai voita
1/2 dl vettä

täyte
100-140 g pekaanipähkinöitä
2 munaa
2 dl siirappia
2 rkl vaahterasiirappia
1/2 dl fariinisokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vanilliinisokeria
1/4 tl suolaa

Sekoita pohjat jauhot ja lisää niihin sulatettu rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele n. 20-senttiseen piirakkavuokaan.
Rouhi osa pähkinöistä ja laita pohjan päälle. Sekoita täytteen ainekset ja kaada vuokaan. Ripottele kokonaiset pähkinät pinnalle. Kaikki pähkinät voi myös laittaa ennen täytettä, mutta saat ne siistimmin tasaisesti ympäri piirakkaa kun laitat jälkeen. Kaikki pähkinät voi myös laittaa rouheena, jollei halua kokonaisia.
Laita piiras varovasti uuniin, etteivät pähkinät liiku liikaa paikoiltaan. Paista 175 asteessa noin tunti. Jos pinta tummuu liikaa, laita leivinpaperi päälle. Älä säikähdä, vaikka täyte paisuisi pannukakun tavoin, se myös laskeutuu pannukakun tavoin. ;)

- Sello

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Armeijakakku


Tämän kakun kehittelin armeijasta kotiutuvalle juhlistukseksi maaliskuun lopulla. Kyseessä on tiikerikakkuvariaatio, jonka kuorrutuksineen pitäisi esittää aiheeseen sopivasti maastokuviota. Ja ihan hyvinhän se onnistui. Makuina raidoissa ovat mokka ja banaani. Oli hyvää.


A R M E I J A K A K K U
eli mokka-banaanikakku

200 g margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta

1 banaani
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl kahvia

70 g valkosuklaata
vihreää elintarvikeväriä

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat ja vatkaa väleissä. Lisää keskenään sekoitetut kuivat. Ota taikinasta kolmasosa toiseen vuokaan. Sekoita siihen kaakaojauhe ja kahvi. Vaaleaan sekoita soseutettu banaani. Laita taikinoita kerroksittain voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti.
Sulata valkosuklaa mikrossa, sekoittele välillä. Sekoita vihreää elintarvikeväriä. Laita suklaa pursotinpussiin ja koristele kakku.

- Sello

torstai 18. huhtikuuta 2013

Suklaanougatpiirakka

Ties kuinka kauan sitten pistin merkille Kinuskikissan nougat-palat. Niitä jossain muodossa halusin kokeilla. Nutella ei enää nykyään oikein nappaa, joten yritin saalistaa hyvää suklaakuorrutusta. En halunnut mokkapalakuorrutusta, koska sekään ei ole kovin hyvää ja tuntuu ikävältä hampaissa. Miksihän en kokeillut perusperus suklaasuklaakuorrutusta, oikeaa suklaata + kermaa. No, joka tapauksessa en löytänyt hyvää reseptiä, joten päädyin tekemään muuten samanlaisen kuin mokkapaloissa, paitsi ettei se ole mokka, vaan kahvin tilalla on maitoa. Ihan jeeshän se oli, pohjakin oli oikeastaan aika hyvää. Siitäkin alunperin piti tulla joku erilainen, mutta eihän tuo vanhan tutun reseptin pohja olekaan kuivaa. Samalla pohjalla ollaan tehty mokkapaloja vuosia, mutta yleisimmistä resepteistä mitä näkee, se eroaa jogurtin vuoksi. Se tuo mehevyyden. Ja rasva lisätään ihan viimeisenä.
   Mutta nämä tosiaan ei ole mokkapaloja, vaan suklaanougatpaloja, tai piirakka tässä tapauksessa kun taikinaa tuli niin vähän ja tein pyöreään vuokaan. Tein puolikkaan annoksen, mutta laitan määrät kokonaiselle, josta tulee pellillinen. Tästä piti tulla enemmänkin nougat, mutta unohdin laittaa mantelirouhetta pohjaan. Se olis vähän niin kuin esittänyt nougatpaloja.
  Ja tosiaan tämänkin teosta on hetki jo, kuukausi. Aika hyvää oli!


Suklaanougatpiirakka
(pellillinen, puolikkaasta piirakka)

3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
1 dl vettä
1  rkl kaakaojauhetta
1 dl jogurttia
(mielellään hedelmä/marja)
1 muna

KUORRUTUS
50 g margariinia
4 rkl maitoa
4 rkl kaakaojauhetta
tomusokeria
2 nougatpatukkaa
(Marabou Dubbel nougat)

Kiehauta margariini, vesi ja kaakaojauhe ja lisää seos keskenään sekoitettuihin kuiviin aineisiin. Lisää jogrutti ja muna. Levitä taikina pellille (tai vuokaan). Paist 200-asteisessa uunissa keskitasossa noin 15 minuuttia.
Sulata margariini kuorrutusta varten. Lisää muut aineet, tomusokeria kunnes on tarpeeksi paksua. Kun pohja on hetken jäähtynyt, levitä kuorrutus. Sulata nougatpatukat mikrossa, sekoittele välillä. Kaada sula nougat ohuena nauhana ympäriinsä kuorrutuksen päälle. Anna jähmettyä ja sitten tarjoile!

-Sello

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kerroskiisseli

Näitä herkullisia jälkiruokamaljoja väsäsin maaliskuussa - hyvää tuli! Kiisselistä tuli mansikkainen, mutta mikään ei tietenkään estä käyttämäsä vaikka vattuja, mustikoita tai sitten karviaisia tai vaikka lakkaa tai mitä ikinä!




                      Kerroskiisseli
                                                       noin viidelle
Vaniljakiisseli
5 dl maitoa
1/4 dl sokeria
1/2 dl maissijauhoa tai perunajauhoa
1 rkl vaniljasokeria

Mittaa ainekset kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja sekoittele. Kun muuttuu kiisseliksi, sammuta levy ja sekoittele muutama minuutti. Jaa tarjoilumaljoihin ja anna jäähtyä.

Mansikkakiisseli
4 dl vettä
1 dl mehua (pakastemansikoista valunutta jos on!) tai mehukeittoa
3 rkl perunajauhoja
2 dl mansikoita

Mittaa ainekset paitsi mansikat kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Kun pulpahtaa, ota pois liedeltä ja lisää mansikat. Kaada vaniljakiisselin päälle ja anna koko komeuden jääähtyä ennen tarjoilua.



- Sello

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Mutakakku


Mutakakkua tein hiihtolomalla. Aiemmat kokeilut eivät ole olleet oikeita mutakakkuja, joten ajattelin pelata varman päälle ja laittaa taikinaan vaihteeksi suklaata, niin kuin yleensä mutakakkuun laitetaan. Lopulta sitten kuitenkin päädyin kokeilemaan, onko pelkällä kaakaojauheella mahdollista saada valuvaa, mutaisaa kakkua, niin kuin tämä resepti Painted by Cakes -blogissa kuvien perusteella lupaa. Ja aaaai että. Jos en tietäisi, väittäisin, että tässä todellakin on suklaata. Miten voi pelkällä kaakaojauheella tulla näin mutakakkua ja näin hyvää! Ihan tajuttoman herkullista! Tehkää! Kaikki! Tämä oli niin maistuvaa, että sisko vaatimalla vaati että näytän reseptin ja teki heti seuraavana päivänä uuden. Ja viikon kuluttua taas. Eipä tarvitse enää miettiä mutakakkujen repetien kanssa. Nam.

Muuten noudatin orjallisesti reseptiä, mutta vähensin vähän sokeria. Joo ja jauhojakin ihan vähän, taatakseni mutaisen koostumuksen. Mutta eipä ne nyt varmaankaan mitenkään kovin vaikuttavia muutoksia olleet. Paistoajaksi meidän uunissa oli juurikin tuo 25 minuuttia aika tasan erihyvä.

 NAM!!!

-Sello

torstai 28. maaliskuuta 2013

Reikäleipä

Oho, nyt on aika monta tekelettä postaamatta, ei ole vain ehtinyt laittaa. Tässä niistä ensimmäinen, tämänkin leivoin useampi viikko sitten kun oli ruisleipä loppu. Resepti on maailman yksinkertaisin, Kotitaloustaito 7 -kirjasta luntattu. Vähän ehkä jätin liian raa'aksi, mutta muuten oikein hyvää!


Reikäleipä

4 dl vettä
1/4 pkt (n. 12 g) hiivaa
n. 8 dl ruisleipäainesta

Lämmitä vesi vähän kättä lämpimämmäksi. Liuota hiiva. Sekoita 3 dl ruisleipäaineksesta joukkoon ja laita taikinan juuri lämpimään ja vedottomaan reiluksi vartiksi, kunnes se kuplii. Lisää ruisleipäainesta, kunnes taikina näyttää taikinalta. Painele ympyräksi uunipellille ja leikkaa vaikka kupilla keskelle reikä. Ylijäämäpalasta voi paistaa pikkuleipäsen.
Anna kohota parikymmentä minuuttia ja paista 250-asteisen uunin keskitasossa noin 20 minuuttia.

- Sello

torstai 21. maaliskuuta 2013

Suklaamuffinssit






Ainekset

  • 100 g Arla Ingman Meijerivoita
  • 12 dl sokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 kananmunaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • ripausta suolaa
  • 100 g tummaa suklaata
  • 1 dl Arla Ingman kevytmaitoa



Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita pehmeän voin joukkoon sokeri, munat ja maito. Sekoita kaakao, vaniljasokeri, leivinjauhe, suola ja vehnäjauhot keskenään. Siivilöi kuiva-aineet taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Rouhi tai raasta lopuksi suklaa hienoksi raasteeksi ja lisää taikinaan. Lusikoi taikina voideltuun                   muffinssivuokaan tai paperisiin muffinssimuotteihin. 

Paista uunin keskiosassa 15–20 minuuttia.




- Piano

maanantai 18. helmikuuta 2013

Vaniljaiset tuulihattutangot kahvikuorrutteella



Eli tein näitä aika kauan sitten, mutta nyt vasta jaksoin tulla laittaa tännekkin :) Oisin toki voinut tehdä pienenpiä, koska on aika makeita ja noin isoja ei oikee jaksa kokonaan syödä... No mut hyviä oli silti! Jos tekee pieniä niin tulee noin 14. Ohje on muuten otettu täältä! Itse laitoin vielä hilloa vähän sisään, kun ei ollu vadelmia.

1 1/2 dl vettä

75 g voita tai margariinia
1 1/4 dl vehnäjauhoja
2 munaa



Täyte:
2 dl vaniljakreemijauhetta
4 dl maitoa

14 vadelmaa


Pinnalle:
3 dl tomusokeria
vahvaa kahvia sen verran, että saat seoksesta paksun, mutta hieman valuvan



- Piano


torstai 14. helmikuuta 2013

Helmikuun puolivälin karpalo-kaurakeksit

Näin ystävänpäivänä joka paikka on täynnä ihania vaaleanpunaisia kermakuorrutteisia karkkihuurrettuja ystävänpäivämuffinicupcakewhoopiecookiepopsinopseja. Vähemmästäkin lentää laatta. Nämä siis eivät ole mitään amerrrrikan valenttiinomuffaripuffareita, vaan ihanan rustiikkisia kaurakeksejä! Resepti on yhdistelmä monista erilaisista, ja käytin näppituntumaa. Esim. kaurahiutaleiden ja siirapin määrä on siis suunnilleen-määrä, suositus. Siirapin keksin kesken sokerin laiton, se tuntui sopivalta. Tuommoinen suunnilleen-resepti...
No hyvää ystävänpäivää kaikille kuitenkin.


-->
Karpalo-kaurakeksit
~20

3 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 dl kuivattuja karpaloita
1 muna
1 dl öljyä
1/2 dl sokeria
1 rkl hunajaa

Sekoita öljyyn sokeri, hunaja ja muna vispilällä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja karpalot niiden joukkoon. Lisää kuivat aineet nesteeseen ja sekoita taikinaksi. Lusikoi pellille kökkäreitä, paina niitä vähän. Paista 200-asteisessa uunissa noin kymmenisen minuuttia, riippuen haluatko ihan rapeita ja kuivia keksejä, vai hieman sitkeitä.


- Sello

tiistai 5. helmikuuta 2013

Runebergintortut

Ajattelin yrittää selvittää mahdollisimman "alkuperäistä" ruuneperintorttureseptiä ja melkein lähdin hirvensarvisuolaakin ostamaan, mutta kun en aikonut mitään punssejakonjakkejakaan laittaa (koska harmikseni en tykkää ns. oikeista tortuista alkoholin tai vaihtoehtoisesti karvasmantelin maun takia), enkä omista hienoa torttupeltiäkään, niin tein sitten seiskaluokan köksänkirjan ohjeeseen pohjautuen. Muutoksia tein mm. käyttämällä piparkakkuja, fariinisokeria ja muuttamalla jauhojen suhteita. Alkuperäisessä ohjeessa myös lisättiin kanelia ja neilikkaa, mutta pipareiden takia en niitä lisännyt.
Onhan noi vähän tylsän näköisiä muffinssivuokiin tehtyinä (nurinpäin käännettyinä olisivat olleet lievästi omituisen näköisiä, eli ei sellaisia hienoja kuin kaikilla muilla), ja muutenkin epäilytti, mutta maku oli kyllä huippuhyvä! En tiedä mitä sanoisi kriittinen originaalitortun nimeen vannova henkilö, mutta minä tykkäsin ja muutkin tykkäsi.
Itse sain tällä ohjeella vaivaiset kuusi aika pikkuista, tai matalaa, joten jos teet useammalle tortunystävälle, tuplaa suosiolla. Jauhoin muuten mantelit itse, varmaan tuli parempi aromi kuin jos olisi valmista jauhetta käyttänyt. Sovitaan ainakin niin.

Runebergintortut
n. 6 kpl

1/2 dl jauhettua mantelia
1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl murskattuja piparkakkuja ja korppujauhoja
(suhde maun mukaan)
1/2 tl leivinjauhetta
75 g margariinia
1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1/4 dl maitoa

Koristelu:
tomusokeria
vettä
vadelmahilloa

Sekoita keskenään kuivat aineet. Vatkaa margariini ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna ja vatkaa. Lisää maito ja kuivat aineet, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina vuokiin ja paista uunin keskitasossa 200 asteessa 15 minuuttia. Sekoita kuorrute lisäämällä tomusokeriin hiukan vettä. Laita hieman jäähtyneille tortuille hillonokare ja pursota sokeritahnaa ympärille.



- Sello

torstai 10. tammikuuta 2013

Aamiaissämpylät

Hyvää alkanutta vuotta vaan kaikille tämänkin blogin puolesta. Arki on jälleen valitettavasti alkanut, mutta näiden sämpylöiden avulla torstaiaamu alkaa niin hyvin kuin torstaiaamu voi alkaa. Leipaise siis illalla pellillinen sämpylöitä, jätä kohoamaan yöksi, heitä aamulla uuniin ja nautiskele tuoreina! Ohjeen otin Uneliaan kokin blogista, mutta pientä svingiä tein. Nesteen kohdalla laitoin kaksi desiä vettä ja loput maitoa.

Aamiaissämpylät
n. 8 kpl

1/4 pkt hiivaa
3 dl kylmää maitoa/vettä
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl pellavansiemeniä
sämpyläjauhoja

Sekoita hiiva nesteeseen. Lisää muut aineet ja lopuksi jauhoja sen verran, että taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä. Pyörittele sämpylöiksi, peitä liinalla ja laita jääkaappiin tai muualle viileään yöksi. Nosta aamulla uunin päälle kohoamaan siksi aikaa kun uuni lämpenee 250 asteeseen. Sivele vedellä, ripota siemeniä ja naksaise saksilla viillot. Tai koristele omalla lailla. Paista 10 minuuttia, heitä pari kertaa vettä uunin pohjalle, mikäli haluat rapean kuoren.


- Sello
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...