Ensimmäisestä satsista saatiin maistiaispalat ja loput katosi ahneen koiran suuhun. Siitäkös vimmastuneena tein heti seuraavana päivänä uuden. Meillä sattui olemaan pieni puteli vaahterasiirappia, joten kun monessa muussa ohjeessa laitettiin sitä, lisäsin tähän uuteen vedokseen sen. Ensimmäisestä unohdin. Sen verran vähän kyllä laitoin, etten tiedä vaikuttiko makuun juurikaan.
Joka tapauksessa tämä piiras on hyvää! Rapsakka pohja, sitkeä täyte. Aivan todella maukasta, sellaista miltä näytti reseptin kuvassa. Oma kuvani on rupuinen, kokonaisesta piirakasta en saanut kuvaa ja tuokin palakuva on laaduton. Mutta tehkää, tämä sai paljon kehuja!
PEKAANIPÄHKINÄPIIRAKKA
pohja
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
75 g margariinia tai voita
1/2 dl vettä
täyte
100-140 g pekaanipähkinöitä
2 munaa
2 dl siirappia
2 rkl vaahterasiirappia
1/2 dl fariinisokeria
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl vanilliinisokeria
1/4 tl suolaa
Sekoita pohjat jauhot ja lisää niihin sulatettu rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele n. 20-senttiseen piirakkavuokaan.
Rouhi osa pähkinöistä ja laita pohjan päälle. Sekoita täytteen ainekset ja kaada vuokaan. Ripottele kokonaiset pähkinät pinnalle. Kaikki pähkinät voi myös laittaa ennen täytettä, mutta saat ne siistimmin tasaisesti ympäri piirakkaa kun laitat jälkeen. Kaikki pähkinät voi myös laittaa rouheena, jollei halua kokonaisia.
Laita piiras varovasti uuniin, etteivät pähkinät liiku liikaa paikoiltaan. Paista 175 asteessa noin tunti. Jos pinta tummuu liikaa, laita leivinpaperi päälle. Älä säikähdä, vaikka täyte paisuisi pannukakun tavoin, se myös laskeutuu pannukakun tavoin. ;)
- Sello
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti