Mutta vaivannäkö palkitaan! Näistä tuli parhaat tekemäni piirakat, olivat maistuvia. Ulkonäössä on taas yllättäen toivomisen varaa, mutta sitä ehtii kehittää myöhemmin. :D
Karjalanpiirakat
(15-20 kpl)
puuro
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
6 dl maitoa
1/2 tl suolaa
kuoret
1 dl vettä
1/2 tl suolaa
2 dl ruisjauhoja
3/4 dl vehnäjauhoja
n. 25 g sulatettua voita/margariinia
1 dl vettä tai maitoa tai molempia
n. 25 g sulatettua voita/margariinia
1 dl vettä tai maitoa tai molempia
Tee
ensin puuro. Laita vesihaudekattilaan vesi, kiehauta se ja lisää riisi.
Anna kiehua pienellä teholla, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää
maito ja kuumenna kiehumispisteeseen. Jätä sitten hautumaan pienellä
teholla noin puoleksi tunniksi välilä sekoitellen.
Valmista kuoritaikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Valmista kuoritaikina sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
Leivo taikinasta parin sentin paksuinen pötkö.
Leikkele reilun sentin levyisiksi paloiksi.
Painele niitä hieman kasaan ja lait kulhon tai kelmun alle, jotta ne eivät kuivu.
Ota yksi pala kerrallaan ja kauli siitä mahdollisimman ohut soikea pohja. Pinoa tai tilan salliessa levitä pohjat odottamaan. Jos pinoat, käytä tarpeeksi jauhoja, pohjat kuivuvat todella herkästi ja tarttuvat kiinni toisiinsa!
Vaihtoehtoisesti voit kaulita koko taikinan levyksi ja ottaa pohjia muotilla. Tällöin voi olla vaikeampaa saada yhtä ohuita tosin.
Laita pohjalle puuroa ja sormeile reunat. Aloita keskeltä ja etene sitten ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen. Laita piirakat pellille. Ylimääräisiä jauhoja voi tässä vaiheessa hieman sutia pois. Paista piirakat 275 asteessa noin vartti.
Sekoita sulatettuun rasvaan vesi tai maito. Voitele tai kasta uunista tulleet piirakat joka puolelta seoksella.
Ja kunnon piirakka kaipaa kaverin...
MUNAVOI
2 kananmunaa
margariinia/voita
raejuustoa
Keitä kananmunat. Muussaa niitä haarukalla hieman. Laita sekaan maun mukaan rasva ja juusto (ehkä noin 50 g + vajaa 100 g) ja muussaa munavoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti