perjantai 24. elokuuta 2012

Hunajainen pähkinäkakku

Myslipatukoiden teon jälkeen teki mieli lisää pähkinää ja toisekseen piti kokeilla uutta kakkuvuokaa (tai siis kirpputorilta ostettua ihan perusvuokaa). Joten ei muuta kun pähkinäkakkua kehiin. Tavallinen rasva-sokerivaahto-kahvikakkutaikina yhdistettynä roiman pähkinämäärän kanssa kuulosti vähän tujulta tavaralta, joten tein enemmän sokerikakunsukuisen taikinan.
  Suoraan sanottuna kakusta tuli ruma, ja ajattelin sen olevan tosi pahaa, kuivaa ja mautonta. Se vuoka oli liian leveä tälle taikinalle, joten ulkonäöstä tuli aika lätty.
Mutta maistettuani kaikki epäilykset hälvenivät, tämä oli nimittäin hyvää! Kakussa tulee kunnonkokoisia pähkinöitä joka puraisulla, ja makea kakku, suolapähkinät ja niiden väliltä olevat maapähkinät sopivat maistuvasti. Hunajaa olisi voinut olla ehkä enemmänkin, mutta kyllä se sieltä mausta ihan pehmeästi pilkotti.
Älkäämme tuijottako vain ulkonäköön.

 
-->
Hunajainen pähkinäkakku

2 munaa
1 dl sokeria
2 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl hunajaa
1 dl maapähkinöitä
1 dl suolapähkinöitä
1 dl maitoa
50 g margariinia sulatettuna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää hunaja ja pähkinät sekoittaen hyvin, mutta varovaisesti. Lisää lopuksi maito ja sulanut rasva. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 175 °C noin 30 minuuttia kunnes tikkuun ei enää irtoa taikinaa kokeillessa.


Nam, paljon pähkinää!




-->Sello

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...