keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Pullaa


 Tein vähän pullaa:


Viimeksi mainitut pullat siis tein, mutta nyt vasta saan aikaiseksi kirjoittaa. Tosin lieköhän edes mitään järkeä laittaa kuvia näistä pullista, koska A: pullista tuli jostain ihmeen syystä ihan harvinaisen rumia, B: edelleen kuvat kakkoskameralla, joten jälki on tosi rumaa. Mutta laitetaas nyt sitte...

Tein siis kokeilumielellä ja pullamielellä erilaisia nisuja:


Ensimmäisissä kahdessa erittäin järkyttävässä kuvassa oikealla ystävämme peruspulla ja vasemmalla joku epäsikiö kierrepulla vaniljatäytteellä, josta alempana. Peruspulla on hyvää. Pullataikina on tällainen ulkoa opittu jauhopussinkyljestä otettu, jonka mukaan suunnilleen:

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 rkl kardemummaa (laitan vähän reilummin yleensä)
1 muna
1,5 dl sokeria (vähän vähemmän yleensä)
150 g margariinia sulatettuna
vehnäjauhoja

Kädenlämpöiseen maitoon hiiva ja muut aineet paitsi rasva ja jauhot, joita lisäillään, kunnes rasva on loppu ja taikina pehmeää ja irtoaa käsistä. Sitten kohoamaan. Ja uudelleen kohotus pullina, paisto 200-225 asteessa pinnaltaan ruskeiksi, muttei liian ruskeiksi. Itse tykkään, että jää mieluummin vähän raa'aksi kuin liian ruskeaksi.


Sitten korvapuusti ja puustirullan päistä tehdyt erittäin persoonalliset mantelilastuilla ja rusinoilla höystetyt kierteet. Eli taikina levyksi, rasvaa, fariinisokeria ja kanelisokeria, rullalle ja puusteiksi. Onkohan mitään parempaa kuin tuore korvapuusti ja kylmä maito?

Sitten vaniljapullia. Joista tuli hyvin, hyvin rumia, mutta hyviä! Vaniljakastikkeen tein sekoittamalla maitoa, perunajauhoja, munaa ja sokeria sekä vaniljasokeria. Olisin värjännyt kivan keltaiseksi, mutta keltainen elintarvikeväri oli karannut. Täyte oli yllättävän hyvää, maistui ihan vaniljatäytteeltä vaikkei siinä ollutkaan vaniljakastikeainesta vai mitä se on mitä kaikki käyttää.






Hillopullia. Pistin pullan vähän kierteelle, nostatin ja sitten keskelle vadelmamarmeladia (Pirkan, näköjään kesti hyvin uunissa). Palautteen perusteella sopi hyvin.







Joulupullia! Tietysti. En tiedä miksi nuo kuviot on jouluisia, mutta ne ovat ja sillä hyvä. Tai yleensähän lussebullar on ton muotoisia, mutta noissa ei kyllä ole sahramia. Ajattelin kyllä sahramipullia tänä vuonna kerrankin tehdä.







Sitten tuollainen minipitko. Siitä piti tulla leveä ja lyhyt (vähän niinkuin pätkä isoa pitkoa), mutta tulikin kapea. En osannut, tuli sitten pikkupitko ja höystin manteleilla. Tämä nyt on asia erikseen, mutta isot, oikeat pitkot on ihania kun ne jättää hieman likilaskuisiksi, sisältä raa'aksi. Ah, nam.





Ja tälle ei voi kuin nauraa. Tämä mikälie on tehty jämätaikinasta suuren luovuuden vallassa. Kaulitsin levyn, keskelle marmeladia ja reunat päälle ja niihin viiltoja. Olihan se nyt ihan jees, mutta jätin sen kalpenemaan muiden pullien rinnalla, leikkasin viipaleiksi ja kuivatin korpuiksi. Onpahan nyt purkillinen korppuja. Hillopullakorput on hyviä.

Ja kaikki tämä vain puolen litran taikinasta. Ai niin, käytin muuten maitojauhetta. Pullista tuli tosi pehmeitä ja kuohkeita ja vaikka nostatinkin hyvin, sillä saattoi hyvinkin olla osuutta.

----------------------------
P.S. Tänään muuten kokeilin tehdä feikkiuunijuustoa maitojauhepaketin kyljen ohjeella. Eli vettä, maitojauhetta, munaa ja suolaa ja uuniin. Ihan menettelevä korvike, mutta vähän ryynimäistä, eikä kyllä erityisen hyvin kelpaa todellisen vasikantanssin ystävälle (eli vaikkapa veljelleni).


- Sello

lauantai 24. marraskuuta 2012

Rukiiset sämpylät

Tällaisia sämpylöitä tekaisin päästä keksimälläni reseptillä. Yritin tehdä tietynlaisia rukiisia sämpylöitä. Ihan toivotunlaisia ei tullut, olisi voinut korvata vielä suuremman osan sämpyläjauhoista ruisjauhoilla, olisi tullut vähän tummempia ja pikkuisen vähemmän rouhevia. Näistä ei mitään erityisiä kaunottaria tullut, koska joutuivat jonottamaan uuniin ja siksi nousivat oikein superkauan. Sinänsä ihan hyvä, mutta kun niistä alkoi tulla liian isoja, piti vähän alkaa trimmata. Ja hienot viillot ehti siinä myös mennä omituisiksi sörssöiksi. Mutta ei voi mitään. Kuori oli rapea, kannattaa paiston aikana heittää pari kertaa löylyä uunin pohjaan.
Jogurttiakin olisi voinut laittaa vähän enemmänkin, mutta sitten taas pitää jauhoja lisätä.
Sämpylä on parasta, kun laittaa kunnon täytteet kuten kuvassa! Kuvista puheen ollen, ne valitettavasti on vähän huonolaatuisia, kakkoskameralla otettuja.


 Rukiiset sämpylät

5 dl vettä
50 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 dl luonnonjogurttia
3 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoa
7-10 dl sämpyläjauhoja


Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, vehnäjauhot, ruisjauhot, oliiviöljy ja jogurtti. Lisää sämpyläjauhoja niin kauan, että taikina irtoaa käsistä. Jätä liinan alle nousemaan ainakin puoleksi tunniksi.
Leivo sämpylöiksi ja nostata. Leikkaa veitsellä tai saksilla viillot ja voitele vedellä. Paista 225 asteessa sämpylöiden koosta riippuen noin 15-20 minuuttia. Jos haluat varmasti rapeakuorisia sämpylöitä, heitä pari kertaa vettä uunin pohjalle paiston aikana.

Itse tein kaksi jättisämpylää, joista toinen ylimmässä kuvassa täytettynä (ja jonka syömiseen meni puoli tuntia telkkaria katsellessa). :D Loput suunnilleen puolet pienempiä. Saa nähdä vaikuttaako jogurtti toivotulla tavalla sämpylöiden mehevyyden säilyvyyteen.

Huomenna (trio)pullaa!
Terveisin Sello.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Näkkileipä


Näkkileipää on pitänyt jo hetken aika kokeilla, mutta kouluhommien takia en suunnitelmista huolimatta ehtinyt sitä viikolla tehdä. Eilen sitä nyt sitten kuitenkin tein, koska oli hyvä tekosyy: eilen vietettiin kotitekoisen leivän päivää. No joo, ei nyt niin virallisesti mutta ihan tarpeeksi virallisesti. Kotitekoista leipää kun ajattelee, saattaa ajatukset olla kyllä aika kaukana näkkileivästä... Ennemmin jossain ihanassa tuoreessa limpussa tai sämpylöissä. Mutta tämä tosiaan oli kokeisiin lukemisen kannalta sopivan nopea ja huom, näitä tehdessä ei tosiaan jää paitsi tuoreen leivän tuoksusta! Aivan tajuton tuoksu tuli uunista.

Reseptin bongasin MouMousta, tein sen puolikkaana ja siitä tuli pellillinen näkkileipiä. Ja reseptiähän voi tästä lähteä varioimaan mihin suuntaan vain. Päälle voi laittaa erilaisia siemeniä (meikä laittoi seesamia) tai leseitä. Osan jauhoista voi vaihtaa vehnäjauhoihin tai muihin ja erilaisilla mausteilla saa vaikka välimerellistä tai aasialaista näkkäriä.

Niin joo ja maku, on tosiaan hyvää. Sekä tuoreena ja vähän sitkeänä, että valmiina kuivana näkkärinä. Kannattaa kokeilla, pesee Koulunäkin sata-nolla!



-->
Näkkileipä

2,5 dl vettä
1/4 ps kuivahiivaa
1/4 tl suolaa
6-7 dl ruisjauhoja
siemeniä, leseitä tms.

Sekoita jauhoihin hiiva ja suola. Vaivaa vesi joukkoon. Lisää jauhoja, jos taikina tarttuu liikaa käsiin. Anna kohota 30 min. Kauli leivinpaperilla vuoratulle pellille levyksi, pistele haarukalla ja jaa taikinapyörällä tai veitsellä paloiksi. Ripottele päälle esim. siemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Anna hetki jäähtyä ja irrota näkkärit toisistaan.


- Sello


lauantai 17. marraskuuta 2012

Bebe-leivokset




Tein veljen kanssa isänpäivän kunniaksi viime sunnuntaina bebe-leivoksia. Ohje löytyy Kinuskikissalta. Olivat oikein helppoja ja kivoja tehdä, vaikein osuus oli varmaan määrien laskeminen, koska teimme vain neljäsosa-annoksen, josta tuli kahdeksan pientä (tai no, en tiedä minkä kokoisia yleensä ovat, mutta meidän vuoat halkaisijaltaan n. 5 cm) leivosta.

Vuoat kannattaa voidella kunnolla, meillä kävi niin, että vain kaksi leivosta (plus silikonimuffinssivuoissa paistetut kaksi) uskallettiin irrottaa, muita ei viitsitty väkisin.


Maku oli mahtava! Nam! Minusta bebet ovat vaaleanpunaisen sokerikuorrutuksensa takia vähintään epäilyttävän näköisiä, mutta jos sen jättää pois laskuista (ei se siinä niin paljon maistu), niin ah mitä nannaa. Pohja oli superhyvää. Iloinen yllättäjä tämä bebe.

- Sello

Marmeladit



Isänpäivälahjaksi tein Nokke kokkaa! -blogin ohjeella hyviä marmeladeja. Ohje on tosi helppo, eikä vie paljoa aikaa. Itsellä koostumus jäi ehkä hieman turhan löysäksi, mutta johtuu ehkä siitä että en kunnolla jäähdyttänyt marmeladeja ennen pakastusta ja muutenkin ne ovat vähän tuollaisia hankalan muotoisia, isohkoja. Ja muutenkaan mulla tän tyyppisten juttujen ei yleensä kuulu onnistua, syy tuntematon. :D Tein marmeladit Ikean for water only -merkinnällä varustettuihin muotteihin, mutta yhtä hyvinhän ne voi leikata paloiksi sitten jäähdytyksen jälkeen.

On ne kukkia ja kaloja......?

- Sello

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mars riisisuklaa



75 g leivontamargariinia tai  voita
6 Mars-suklaapatukkaa
7-9 dl riisimuroja

Mittaa kattilaan rasva ja suklaapatukat, sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon riisimurot ja sekoita tasaiseksi.Jaa seos kahta lusikkaa apuna käyttäen muffinivuokiin. Laita vähäksi aikaa kylmään jähmettymään.

Todella helppo tehdä ja tosi hyvää! Nopeesti nää jääkaapista hupeni. Tosin pari tais menää munkin suuhun...  Ku iskee makean nälkä niin tässä on hyvä resepti siihen. Tietty tän voi tehdä ihan mistä vaan suklaasta.

-Piano

maanantai 5. marraskuuta 2012

Valkosuklaakeksit








10 kappaletta
115 g
margariinia
1 dl
fariinisokeria
0,8 dl
sokeria
1
muna
2,5 dl
jauhoja
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
vaniljasokeria
120 g
valkoista suklaata

OHJEET






Kannattaa taputella pellillä pyöreiksi

Vaahdota pehmeä rasva, fariinisokeri ja sokeri  sähkövatkaimella. Vatkaa joukkoon kananmuna. Paloittele suklaa veitsellä pieniksi paloiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Nosta keksitaikina lusikalla pellille. Paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.

Valkosuklaa ei maistunut niin paljon, kuin olisin halunnut, mutta ei nämä mitään huonojakaan ollut. Kovettu aika nopeesti.


- Piano


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...