torstai 18. lokakuuta 2012

Rinkelit

Mitää bageleita nämä on kun vesirinkeleitä! Käyttäkäämme kaunista suomen kieltä, kun meillä kerran semmoinen on.
No joka tapauksessa. Näistä tuli erinomaisen hyviä. Taaskin ulkonäkö on lievästi sanottuna vaatimaton, mutta se johtuu vain siitä, etten ole ruuan esteettisen puolen taituri. Parempi näin päin kuin toisin päin. Kuoresta tuli ihana! Luulin että siitä tulee sellainen nahkeahko, niin kuin yleensä kaupan rinkeleissä, mutta se olikin rapea, nam! Viisikymmentä kertaa parempia kuin kaupan kuivat rinkelit. Vähän epäilytti että maistuvatko miltään, mutta maistuivat kyllä (rinkeliltä). Päällisten lisäksi taikinaan voisi tietysti sotkea kaiken näköistä mukaan. Ja kaipa näitä yleensä tavataan täyttääkin, mutta kahvin kanssa naturel oli kyllä hjuvaa.


Vesirinkelit
n. 16 kpl

5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1,5 rkl sokeria
2 dl vehnänalkioita
vehnäjauhoja
3/4 dl öljyä

Keittämiseen:
vettä
hyppysellinen suolaa

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja vehnänalkiot. Lisää jauhoja ja ala vaivata taikinaa. Vaivaa joukkoon öljy ja jauhoja sen verran, että taikina irtoaa käsistä, eikä ole kovin löysä.

Peitä liinalla ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

 Leivo taikinasta rinkeleitä ja anna kohota.

Laita kattilaan vettä, mausta suolalla ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä rinkeleitä vedessä vähän aikaa, suunnilleen minuutti.

Laita rinkelit pellille ja koristele esimerkiksi pellavansiemenillä. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa 10 minuuttia.




Varoituksen sana:
 Laita taikinaan tarpeeksi jauhoja, muuten lopputulos on keittämisen jälkeen helposti tämä. ;) Itse jouduin pyörittämään rinkelit ensimmäisen testikeittelyn jälkeen uudestaan, koska ne olivat niin löysiä ja isoja, ettei niitä saanut ehjänä kattilaan saati pois sieltä. Taikinakuvan jälkeisessä kuvassa on alkuperäiset rinkulointini, seuraavassa keitellään jo uusia tiiviimpiä.

Suosittelen, terv. Sello

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...